Tuuli puhalti hiekkaa autiomaassa auringon porottaessa erämään kivikkoisia rinteitä. Vain hahmo vaelsi tuossa alkusyksyn paahteisessa ilmanalassa yhä syvemmälle erämaata. Askel askeleelta ja matkasauvan kopautus maahan kerta toisensa perään toistivat vaelluksen tulevaa raskasta taakkaa. Joshua oli vain joitainpäiviä sitten ottanut pyhittänyt ruumiinsa vanhurskaudelle Johanan upottajan kasteessa. Pulahdus jokeen Betanniassa Salimin ja Aionin lähellä oli ollut virkistävä, se oli ollut jotain aivan muuta kuin kuin ne tulevat 40 päivää erämaassa. Joshua ymmärsi että hänen henkinen vaelluksensa oli vasta aluillaan, tuleva paasto oli siirtymäriitti askeettiseen elämään. Sen jälkeen hänestä tulisi uusi ihminen.. Kaikki eivät sitä kuitenkaan kestäneet matkaa, moni lankesi pian sen päätyttyä mutta Joshua halusi olla lujana ja kestää koettelemukset. Hän mietti hiljaa itsekseen Johanan sanoja:

"Näin sanoo Profeetta Jesaja:

Ääni huutaa; erämaassa raivatkaa Herralle tie,

tasoittakaa arolle polku meidän Herrallemme!

Täyttökööt notkot, alentukoot huiput,

mäet madaltukoot, louhikot tasoittukoot!

Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä!

Näin Herra on puhunut!"

Hiljaa jano hiipi Joshuan kuiville huulille, hänen teki mieli juoda tai ainakin päästä suojaan tukahduttavalta paahteelta. Hän olisi voinut yhtähyvin jäädä kotiin perheensä luo, jatkaa äitinsä ja veljiensä elättämistä tavallisena puuseppänä vaikkei se työ kummemmin lyönyt leiville. Kaikki ystävät ja läheiset parhaillaan poimivat syysviikunoita puusta, mutta Joshua oli halunnut tulla täydelliseksi rabbiksi. Vanhurskautuminen onnistui parhaiten liittymällä Johanan opetuslapsiin, niin oli ainakin farisealaisten piireissä huhuttu. Nyt sekait nähtäisiin.

Viimein Joshua saapui pienelle luonnonlähteelle ja levähtämään varjoon sen lähelle. Kirkas vesi virtasi hiljaa kallion kolosta kastellen jonkinmatkaa louhikkoa ja haihtui sitten vesihöyrynä ilmaa. Ensitöikseen Joshua huuhteli kasvonsa ja tunsi kuinka vesi virkisti pitkästä aikaa hänen oloaan. Joshualla oli jo jano ja nälkä, mutta ei ollut vielä ilta, hän sai syödä vasta iltahämärän jälkeen heinäsikkoja ja villijuureksia, siis jos suinkin niitä sattui löytämään. Joshua riisui viimein raskaan takkinsa ja pyyhkäisi sitten hien liottamia mustia hiuksiaan syrjään otsaltaan ennen kuin istuuntui lepäämään varjoiseen paikkaan. oli ehkä keskipäivä, mutta sitä oli vaikea sanoa. Kuumuus ja nälkä eivät kuitenkaan olleet ainoat vaaralliset asiat erämaassa, jollei sattunut törmäämään myrkyllisiin käärmeisiin ja skorppioneihin, niin huonolla tuurilla saattoi joutua syyrianleijonan tai vuoristosuden raatelemaksi. Petoja ei kuitenkaan nyt näkynyt lähimailla, joten Joshua lepuutti silmiään ajankuluksi. Lepohetki sai kuitenkin lopun Joshuan säpsähtäessä hereillä, hän oli ehkä levännyt vain puolisen tuntia. Jostain kaukaa oli kuulunut ääniä, joihin paastoaja oli reagoinut. Energian puutteesta vapiseva hikinen käsi tarttui lähimpään kiveen jonka Joshua tavoitti maasta, vain siltä varalta että voisi heittää sillä hyökkäävää villieläintä puolustukseksi. Ketään ei kuitenkaan näkunyt.

Lepäämisestä ei tullut enään mitään, tuntui kuin tuulen ulina ja hiekan pöllyämine  olisi vienyt väsymyksen ja saattanut erämaassa vaeltamisesta uupuneen paastoajan varuilleen. Joshua tonki laukkuaan jota kantoi aina mukana, siellä hän piti isältään saamaamsa Saarnaajan kirjaa. Vapisevat sormet vetivät varovasti laukusta ulos ikääntyneen ja paljon käytetyn pienen papyrus rullan. Rulla oli vanha ja kulunugt sillä papyrys oli kallista, käytetyn kirjan ostaminen tuli monesti halvemmkasi. Vapisevat sormet avasivat pientä kirjakäärön, ja alkoivat etsimään Joshuan lempikohtaa.

"Tuossa." Joshua mutisi.

Sitten hän alkoi lukea pieniä madoilta näyttäviä kirjaimia. Ei siinä ollut mitään ihmeellistäkään. Monet juutalaiset pojat laitettiin pieninä synagogaan oppimaan luku ja kirjoitustaitoa. Niistä oli myös hyötyä Joshuallle puusepäntyössä. Hitaasti vapiseva sormi alkoi liikkua ikäkulua papyrysta pitkin Joshuan lukiessa:

"Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa.

Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat.

Sillä "paljosta työstä saa levottomia unia, paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni".

Kun teet Jumalalle lupauksen, niin täytä se viivyttelemättä, sillä hän ei mielly tyhmiin. Täytä siis, minkä lupaat.

On parempi olla lupaamatta kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä.

Älä anna suusi saattaa itseäsi syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle: "Minä tein sen vahingossa." Miksi ärsyttäisit puheellasi Jumalan tuhoamaan kättesi aikaansaannokset?

Totisesti: paljot puheet ovat vain unta ja turhuutta. Totisesti: pelkää sinä Jumal..."

Sormi vapisi. Ehkä tikku olisi voinut toimia parempana osoittimena, mutta väsymys painoi matkalaista. Kallion jyrkänne tarjosi kuitenkin hyvin tuulensuojaa. Pian alkaisi hämärtää joten Joshua sulki käärön ja pani sen takaisin pussiin. Ilma oli viilennyt selvästi, erämaan kuumus vaihtuisi yöllä pian jopa pakkaselle. Voimillan joita Joshualla oli hän nousi ylös kerätäkseen ympäristlötä risuja tehdäkseen itselle lämpimän avotulen yöksi.

Seuraava päivä viimein alkoi sarastaa, aamiaiseksi Joshua jäysti villiä selleriä jonka oli löytänyt lähteen lähistöltä. Ei se ollut kovinkasn hyvänmakuista, kitkerää, mutta antoi kuitenkin voimia uuteen päivään. Joshua alkoi miettiä kauanko hän oli ollut paadtoamassa, hän laski merkintäjä vaellus sauvastasn. Lovia oli 37 päivää, ellei hän ole erehtynytlaskuissa. Joshua ei kuitenkaan ollut täysin varma. sitten hän ponnisti ja nuosi vapisten ylös. Vaellusoli jättänyt mieheen jo ulkoisetkin vaikutuksen, posket olivat lommolla, Joshuan silmänympärykset tummuneet ja ennen niin huoliteltu mustankiiltävä parta päästetty villiintymään. Vaelluksella ei ollut aika huolehti ulkonäöstä,sillä henkinen kasvu oli matkan keskeinen tarkoitus. Se kehitti itse kuria ja kestävyyttä. Jonkun mielestä se oli suorastaan itsekidutusta. Joshua kuitenkin nautti paastostaan jokka otti henkisesti kovelle. Mikään ei Joshuan elämässä ole ollut niin raskasta, ei edes raskaan isän menettäminen jotakoko Natsrat oli yhteisvoimin toisiaan tukien surru ja valittanut. Hautajaisia vietettiin päiviä mutta se ei ollut kuitenkaan niin raskasta kuin 40 päivän paasto. Nyt päivät vain toistivattoisiaan, kokoajan piinasi nälkä ja paahde sekä oli jagkuva huoli villipedoista. Päivän kulkiessa Joshuan tuli taad nälkä, hän istuutui taas tutun lähteen äärelle ja taas äänen kuuluessa tarrautui vapisevin käsin kiveen. Joshuan mieli oli jo nälän sekainen ja jos se sai vielä jatkua hän alkaisi hourailemaan Johua katsoi käteensä väsynein sormin ottamasnsa kiveä tummunein silmin. Tuulen ulvnta rikkoi hiljaisuutta ja hiekan pölinästä ilmestyi Joshuan luo hahmo. Vai ilmestyikö? Joshua saattoi kuvitella aiken. Tai ei sittenkään, hahmo lähestyi Joshaa häilyvänä. Jos se ttenkin olisi vain kuvitelmaa. Vimein hahmo oli Joshuan vierellä ja se oli Joshua itse. Oliko se hän eilen, tämnään vai huomenna? Oliko sesamantekevää? Turhuutta? Päivät vain seurasivat toisiasn. Ei, ei se sittenkää voinut olla kuvitelmaa. Uupunena ja nälänsekaisena hän ojensi kätesä. Ei ketään. Joshua tkosketti hahmoa mutta ei tuntenut siinä ketään. Viimein hahmo avasi suunsa ja puhui:

"Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi."

Joshua katsoi itse pahuutta silmiin, kiusausta, Saatanaa, häntä itseään, omaa mieltään. Nyt se koetteli häntä, vai koetteliko. Johua mietti hiljaa mitä sanoisi. Sitten hän vastasi:

"On kirjoitettu: ' Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka läjtee Jumalan suusta.'"

Vain muutama päivä myöhemmin Joshua näki ilmestyksen uudelleen, hahmo palasi korettelemaan hänrtä uudelleen. Joka päivä hän tunsi itsensä yhä sekavammaksi. Nyt hahmo osoitti kädellään pilvien kirjamaa äärtä joka yletti taivaan rantaa, koko sen mahtavuutta ja kauneutta sanoen:

"Kaiken tämän minä annan sinulle, sillä se on annettu minun haltuuni ja voin antaa sen kenelle tahdon. Jos polvistut eteeni ja kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

Tuuli puhalsi korkealla vuoren kivisellä rinteellä. Vaikka sielltä näki kauaksi ei sieltä sunkaan nähnyt koko maailmaa. Toistae itseään Joshua mietti hetkun ja vastasi:

"On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella."

Kolmannella kerralle he jälleen nousivat korkealle vuorelle. Joshuan olo oli yhä vain sekvampi, nälkä kurni huutaen hänen vatsaansa ja paahtavassa kuumuudessa kuivuuttaan huulet hamusivat vettä. Nyt tuo hahmo vei Joshua niin pitkälle kuin voi, Joshua oli temppelin harjalla ja hahmo sanoi hänelle alas osoittaen:

"Jos kerran olet Jumalan poika, heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua."

Joshua tuijotti itseään syvälle silmiin omanan mieleensä ja katsoi suoraan itse pahuutta. Joshuan mieli koetteli häntä itseään. Enään Joshua ei miettinyt, vapisevin huulin hän vastasi:

"On myös sanottu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi!'"

Niin paholaonen jätti hänet ja lakkasi koettelemasta. Hengen nostamalla voimalla Joshua oli tullut 40 päiväksi erämaahan polttavan auringon alle villipetojen keskelle paastoamaan, viimein hän uuvahti nälästä javäsymyksestä kaatuen maahan. Paikalle sattui samarialaisia miehiäjotka nostivat tajuttoman Joshuan aasinsa selkään ja kantoivat läheiseen asuinpaikkaansa, pieneen linnoitukseen autiomaan keskellä, missä pitivät hänestä huolta. He puhdistivattämän haavat, ja antoivat Joshualle juotavaa. Viimein kun Joshua oli toipunut hän kiitti häntä auttaneita "enkeleitä" ja palasi jordanille liittyäkseen nyt Johanan opetuslasten joukkoon. Seuraavana päivänä Johanan näki Joshuan ja huusi:

"Katsokaa, Herran karitsa!"

Jonkin aikaan opetettuaan Galilean synagoogissa, Joshua palasi pieneen kotikyläänsä Nasratiin. Siellä tapansa hän mukaan meni kylän synagogaan. Kylän lainoppineen rabbin kutsusta, hän nousi ylös ja käveli lukijan pöydän luo. Tuolloin vietettiin suurta riemunvuoden juhlaa ja oli sapatti. Juutalaiset viettivät juhlaa joka viideskymmenesvuosi. Se alkoi suurena sovituspäivänä, jolloin puhallettiin koko maassa oinaansarviin juhlan alkamiseksi. Riemuvuonna vapautettiin orjaksi itsensä myyneet israelilaiset, ja myydyt perintömaat palautettiin omistajilleen. Riemuvuosi merkitsi myös täydellistä lepoa maalle, karjalle ja ihmisille. Joshualle ojennettin suljetusta arkusta profeetta Jesajan kirja, se oli pölyinen ja iäkäs, mutta Joshua avasi sen varovasti. Sitten hänelle annettiin osoitin ja mies etsi kohdan joka oli määrä lukea. Siinä samaisessa Natsratin synagoogassa, hänet oli lapsena opetettu koulussa lukemaan, toistamalla samoja kohtia uudelleen ja uudelleen. Joshua oli vilkas ja hyvin utelias lapsena, hän sisälti hyvin nopeasti mitä pyhissä kirjoituksissa kerrottin ja lopulta oppi ne ulkoa. Niinpä Joshua alkoi lukemaan:

"Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.

Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,

parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,

julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista,

julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan.

Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia,

antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä,

hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.

Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi,

jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa."

Sitten hän kääri kirjakäärön takaisin kokoon, ojenti sen avustajalle ja istui alas. Kaikki synagoogassa kuulolla olleet katsoivat tarkkaavasti miestä. Mitä tämä sanoisi seuraavaksi? Mitä hän nyt tekee? Oliko tuo todella meidän kylästä? Mutta Joshua alkoi puhumaan heille:

"Tänäpäivänä, tämä kirjoitus, jonka te olette kuulleet, täytttyy."

Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kuitenkin väki synagoogassa sanoi:

"Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikös tuo ole se puuseppä, rakennusmies Joosefin poika? Eikö tämä ole se rakennusmies, Mariamin poika, Jakobin, Josefin, Juudaan ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme?"

Joshua kurtisti kulmiaan niin että raamatunlausekotelo oli pudota hänen otsaltaa. Hän sipaisi siistittyä mustaa partaansa ja sanoi:

"Totisesti, missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Profeetta Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Profeetta Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista Profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan syyrialaisen Naaman."

Tämän kuullessaan kaikki synagoogassa olijat, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Joshuan kylän ulkopuolelle ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas. Kylä oli nimittäin rakennettu vuorelle. Mutta Joshua antoi väkijoukolle vain kylmän katseen ja puski raivoavan väkijoukon halki. Hän jatkoi matkaansa ja meni sitten Kapernaumin.

Ihmiset odottivat messiasta, kuningasta joka vapauttaisi heidät Rooman alaisuudesta. Jotkut olivat kuulleet että jälleen yksi, joka voisi olla messias, oli aloittanut saarnaamaan Jordanin laaksossa. Ihmisiä saapui kaikkialta katsomaan kuka tämä mies oli ja moni otti kasteen. Heidän joukossaan kulki myös fariseuksia joista osa halusi kanssa kasteen. Väki oli odotuksen vallassa. Juutalaiset odottivat herkeämättä messiasta, sillä profeetat olivat pyhissä kirjoissa ilmoittaneet ajan olevan nyt lähellä. Niin myös roomalaiset miehittäjät olivat noteeraaneet saarnamiehen ja tätä vartioimaan oli lähetetty sotilaita, mutta toistaiseksi mies oli ollut vain harmiton saarnaaja joka puhui kansansa profeettojen kirjoituksista.

Tuolloin oli keisari Tiberiuksen viidestoista hallintokausi, ja Juudean prefektinä oli Pontius Pilatus, Galilean neljänes ruhtinaana Antipas sekä ylipappeina Hannas ja Kaifas. Saarnamies oli erään Sakarjan poika nimisen papin poika Johanan. Tämän isä oli surmattu Herodes suuren kuoleman jälkeisissä levottomuuksissa ja leskiäidin äidin kuoleman jälkeen, Johanan vetäytyi Juudean autiomaahan. Siellä tämä tottui asumaan luolissa ja eli askeettisesti syöden heinäsirkkoja ja metsähunajaa sekä pukeutuen kamelintaljaan. Tukan hän piti lyhyenä minkä pystyi mutta mustan paetansa hän ali antanut kasvaa soitkuiseksi. Johanan kulki Jordanin rannalla Salimin ja aionin rannalla ja kehotti ihmisä palaaman Herran luo ja ottamaan kasteen ruumiin pyhittämiseksi. Niin Johana saarnasi päivittäin kuulijoilleen:

"Te käärmeen sikiöt! Kuka on neuvonut pakenemaan tulevaa vihaa? Tuottakaa siis hedelmää, jossa osoittaa paluu! Ja älkää sanoko itsellenne: 'Meillä on Abraham, meidän isämme.' Minä sanon teille: Sillä Herra voi vaikka näistä kivistä herättää lapsia Abrahamille! Ja katsokaa, kirves pantu puun juurelle. Joka puu, joka ei kanna hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Aika on täyttynyt, Herran valtakunta on lähellä! Shuvu, uskokaa hyvä sanoma! Näin sanoo Profeetta Jesaja:

Ääni huutaa; erämaassa raivatkaa Herralle tie,

tasoittakaa arolle polku meidän Herrallemme!

Täyttökööt notkot, alentukoot huiput,

mäet madaltukoot, louhikot tasoittukoot!

Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä!

Näin Herra on puhunut!"

Niin kuulijat hämmästelivät ja kysyivät:

"Mitä meidän tulee tehdä?"

Heille Johana vastasi vedestä jossa kastoi:

"Jolla on kaksi vaatetta, antakioon toisen sille jolla ei ole. Jolla on ruokaa, tehköön samoin."

Kuulijoiden joukossa oli joitain publikaaneja, Rooman veronkantajia ja tullimiehiä, joista juutalaisten keskuudessa ei kummemmin pidetty, sillä moni heistä otti usein välistä itselleen. He astuivat lähemmäksi joen rantaa ottaakseen kasteen ja kysyivät:

"Rabbi, mitä meidän tulee tehdä?"

Johanan antoi heille ahavoituneen kuomunenänsä kautta silmäyksen ja sanoi:

"Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty."

Silloin myös muutama sotilaista, jotka olivat kansastaan pestautuneet Rooman armeijaan kysyivät tältä mieheltä jota heidän oli määrä valvoa:

"Entäs me, mitä meidän tulee tehdä?"

Johana käntyi joessa häntä vartioiviin sotilaisiin päin:

"Älkää ryöstäkö tai kiristäkö keltään, vaan tyytykää palkkaanne."

Kun muutama kysyi oliko Johana ehkä luvattu messias, tämä vastasi kielteisesti ja sanoi kaikille kuulijoille:

"Katsokaa, minä kastan teidät vedellä, mutta jälkeeni tulee minua väkevämpi, jonka kengistä en edes kelpaa nyörejä avaamaan. Hän kastaa teidät hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja hän tekee puhtaaksi puimatantereensa. Ja vehnä hän kokoaa aittoihinsa, ja rikat hän polttaa ikuisella tulella."

Ihmisä saapui myös Galileasta ja heidän mukanaan ihmisiä myös pienestä Nasrat nimisestä maalaiskylästä. Näiden joukossa kulki perhe johon kuului leskeksi jäänyt nainen ja tämän neljä poikaa. Kun Johannes näki kuinka tuon perheen vanhimmainen riisui kädestään raamatunlausekotelonsa ja sitoi saumattoman paitansa isorokon arveuttamille lanteilleen tullakseen kasteelle, Johanan torjui miehen:

"Sinäkö tulet luokseni kasteelle? Minuthan sinun pitäisi kastaa!"

Silloin miehen suupielet kääntyivät virneelle ja päästäen suustaan oliivin löyhkän mies sanoi tälle:

"Älä nyt vastustele. Näin on tehtävä jotta täytämme Herran vanhurskaan tahdon"

Niin Johanan asetti kätensä tämän miehen otsalle ja toisen miehen seläntaakkse. Hän pyysi miestä katumaan syntejään ja upotti sitten tämän Jordanin veteen julistaen miehen synnit anteeksi annetuksi. Kun mies nousi ylös vedestä, laskevan auringon säteet häikäisivät paikalla olleet ja villi metsäkyyhkynen lennähti heidän ylleen kurottuneelle puun oksalle. Se oli merkki Herralta. Silloin Johanan julisti jykevällä äänellä:

"Herra on itse ilmoittanut: 'Sinä olet minun rakas poika, johon minä olen mieltynyt'!"

Joitain päiviä myöhemmin Johana luokse tuli pappeja Jerusalemista, oli vielä varhainen aamu ja Jordanin pinnasta nousi usvaa rannan kaislikkoon. Moni heistä oli saddukeuksi ja he halusivat tietää miksi Johannes kastoi ihmisiä ja antoi syntejä anteeksi. Olisiko tuo luvattu messias. Niinpä Sanhedrin toimesta he olivat lähteneet kuulustelemaan saarnaajaa:

"Kuka sänä olet?"

Johana vastasi tiedustelijoille:

"En minä ole messias."

Hämmästyneinä vastauksista he hetken puhuivat keskenään ja kysyivät uudelleen:

"Mikäs sitten? Oletko palanut Elia? Tai se luvattu profeetta?"

Johanan vastasi jälleen papeille:

"En ole."

Hetken he taas puhuivat keskenään ja kääntyivät sitten katsomaan Johanaa:

"Kuka sitten? Meidän on vietävä vastaus niille jotka meidät lehetti. Mitä sanot itsestäsi?"

Niin Johanan huokaisi syvään tomuisen risupartansa alla ja vastasi:

"Olen ääni joka huutaa; 'Erämaassa raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa arolle polku meidän Herrallemme.' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut."

Kuultuaan sen muutama fariseuksista tummanpuhuvissa vaatteissaan uskaltautui lähemmäs, ja utelivat:

"Miksi sitten kastat ihmisiä, jollet ole messias, et Elia, etkä se profeetta?"

Jälleen Johanan henkäsi syvää ja vastasi ties monetta kertaa:

"Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen. Hän tulee jälkeeni ja on minua väkevämpi, hänen kenhistään en edes kelpaa nyörejä avaamaan."

Samana aamuna Johannan kastama mies palasi, jonne oli vetäytynyt neljäksi kymmeneksipäiväksi paastoamaan syöden vain villijuureksia. Hään tuli takaisin Johannan Sakarjan luo Perean Betaniaan, Salimin ja Aionin lähellä. Kun Johanan näki oppilaansa hän huudahti:

"Katsokaa, Herran karitsa joka antaa synnit anteeksi! Tuomies on se josta minä puhuin, hän on minua väkevämpi!Minä en häntä tuntenut, mutta hän on se jota varten olen tullut kastamaan vedellä! Minä olen nähnyt kuinka henki laskeutui kyyhkysenä ja jäi tämän miehen ylle! Minä en häntä tuntenu, mutta Herra lähetti minut kastamaan vedellä ja ilmoitti: 'Se jonka päälle näet hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa pyhällä hengellä'!Minä näin sen ja todistan että tämä mies on oikeamielinen!"

Myös seuraavana päivänä Johanan sanoi jälleen opetuslapsekseen ryhtyneelle Galilealaiselle miehelle: "Katsokaa, Herran karitsa... !"

Silloin kaksi Johanan opetuslapsista, jotka heidän kanssaa oli kastamassa alkoivat seuraamaan tätä Johanan ylistämää miestä. Mies kääntyi ja nähdessään heidän kulkevan perässä, hän kysyi:

"Mitä te haluatte?"

Nämä kaksi katsoivat hetken toisiaan. Toinen oli hoikka helleeni juutalainen ja toinen kalastaja. He kysyivät varovasti, sillä mies katsoi heitä polttavalla katseellan:

"Rabbi, missä sinä asut?"

Mies jatkoi hentken aikaa hiljaa katsettaan ja heltyttyään vastasi matalaan ääneen:

"Tulkaa, niin näette."

Niin he seurasivat miestä tämän majapaikkaan, ja he jäivät loppupäiväksi tämän luoksi sillä ilta oli tulossa ja kymmes tunti hämärtyi (noin kello viidestätoista kuuteentoista). Miehet tutustuivat toisiinsa miehen majapaikassa. Molemmat miestä seuraamaan lähteneet olivat myös galileasta. Kalastaja esittäytyi Andreakseksi, Joonan pojaksi ja toinen miehistä Filippokseksi Betsaidasta. Mies, jota Johanan Sakarjan poika oli ylistänyt, kertoi häntä seuraamaan lähteneieelle kaksikolle silöä aterialla olevansa Joshua Josefin poika, isänsä tavoin rakennusmies ja puuseppä. Välillä tämä laittoi leivänpalalla linssimuhennosta suuhunsa ja kulautettua kupistaan viiniä jatkoi kertomista. Kuinka hän oli kerran eksynyt 12-vuotiaana temppeliin tai kuinka hän oli joutunut paastotessaan ne neljäkymmemtä päivää suurten kiusausten valtaan, mutta sitten voitti ne. Viimein tuli yö ja he sammuttivat kattoa tukevassa pylväässä toikkuneen öljyvalon.

Kun Johanan pidätettiin tämän moitittua Galilean neljännes ruhtinasta, Joshua päätti palata Galileaan ja asettua Kapernaumiin. Tämän valmistautuessaan matkaan Andreaksen kanssa hän tapasi uudelleen Filippoksen ja pyysi tätä seuraamaan. Ja kunhe puolen viikonpäästä saapuivat Galileaan, Andreas etsi Kapernaumista käsiinsä veljensä Simonin ja kertoi tälle kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Simon ei kuitenkaan uskonut että Andreas olisi löytänyt matkallaan 'sen' eli luvatun messiaan, eivätkä he vähän aikaan puhuneet tästä.

Taustaa

Juudea oli roomalaisten miehityäjien vallassa, kotkan valta oli laajentunut sotapäälikkö Pompeiuksen johdolla kaukaiseen aasiaan. Fariseusten avulla Jerusalemin portit oli avattu miehittäjille ja Pompeius oli viety temppelin kaikkein pyhimpään. Mutta kaikkein pyhin oli tyhjä ja roomalaiset surmasivat kaikki papit. Pienen hasmonealaisen valtakunnan siirtyminen roomalaisten haltuun oli laukaissut juutalaisissa kiihkeän messias odotuksen sillä profeettojen mukaan aika oli lähellä. Juutalaiset odottivat messiasta joka nousee miekka kädessä kapinaan miehittäjä valtaa vastaan ja sortaa Rooman muurit kuten Joosua oli aikoinaan valloittanut Jerikon. Mutta roomalaiset asettivat Juudealle paikallisen hallitsijan jonka manttelin peri vahvasti hellenisoitunut Herodes suuri, josta ei juutalaisten keskuudessa suuremmin pidetty mutta Herodes aloitti useita rakennus projekteja kuten Kasarean satamakaupungin ja Makhairuksen linnan. Mutta merkittavin teko oli toisen temppelin kunnostaminen ja laajentaminen Jerusalemissa. Herodes teki kuitenkin virheen, vihattu hallitsija asetti kultaisen kotkan temppelin oviaukon yläpuolelle vain mielyttääkseen roomalaisia ystäviään, mikä vähensi Herodeksen suosiota entisestään. Kun Herodes kuoli vain kuukausia sen jälkeen kun oli murhauttanut yhden pojistaan, Juudeassa oli puhjennut kapina. Roomalaiset eivät kuitenkaan suhtautuneet siihen suopesti vaan levottomuuksien hillitsemiseksi Quinctilius Varus määrättiin Juudeaan ja tämä ristiinnaulitutti 2000 juutalaista.

Herodeksen kuoltua tämän valtakunta jaettiin kolmen pojan kesken neljännesruhtinas kunniksi. Antipas sai Galilean ja Perean, Arkelaos Juudean ja Filloppos Gaulanitiksen. Arkkelaos teki kuitenkin useita virheitä minkä takia tämä karkoitettiin epäsuosion takia ja neljännes ruhtinaan korvasi nyt roomalainen prefekti. Kukin prefektimyös sai vallan määrätä ja erottaa juutalaisten temppelin ylipapin ja näin temppelissä toimi johtomiehenä aina Roomaa mielyttävä ylipappi. Juutalaiset kuitenkin suhtautuivat miehittäjä valtaan erillailla. Toiset huomasivat mahdollisuuden ansaita ja ostivat itselleen aseman kerätä veroja juutalaislta, heistä tuli vihattuja publikaaneja jotka kiskoivat enemmän kuin oli tarve ja ottivat välistä itselleen. Jotkut pestautuivat hallintomiehiksi ja jotkut armeijaan. Jotkut suhtautuivat miehittäjiin muutenvain suopeasti ja toiset vain pomppivat heidän naruissaan vain mielistelläkseen. Kaikki eivät kuitenkaan suhtautuneet niin, vaan muodostui selooteiksi kutsuttu sebaratistinen kapinallisryhmä joka vastusti roomalaisten miehittäjien valtaa. Vastustaakseen miehittäjiä he nostivat kansasta messiaita ja heidän johdollaan nousivat kapinaan jonka roomalaiset onnistuivat kukistamaan kerta toisensa jälkeen. Oli myös essealaiseksi kutsuttu ryhmä joka eristäytyi muista ja vetäytyivät autiomaahan , sillä roomalaisten asettamat ylipapit eivät olleet heistä oikeita. He myös katsoivat ettei  miehitysvallalle kuitenkaan voinut mitään ja keskittyivät ennemmin luostarimaiseen uskonelämään sekä halveksuivat hartaasta ja rauhallisesta elostaan huolimatta kaikkia syntisinä ja sastaisina pitämiään ihmisiä.

Jo ennen roomalaisia juutalaisuus oli kuitenkin jakautunut kahteen merkittävään ryhmään jotka muodostivat uskonnossa omat puolueensa. Papeista ja yläluokasta koostuva saddukeukset olivat varakkaita ja porvarillisa jotka muodostivat enemmistön suuressa neuvostossa eli sanhedrissä. He eivät uskoneet ylösnousemukseen eivätkä odottaneet Jumalansa puuttuvan elämään millään tavalla. Saddukeuksilla oli välirikko toiseen puolueeseen, fariselaisuudeksi kutsuttuun maalikko liikkeeseen. Fariseukset toimivat kansanparissa ja ottivat vaikutteita helleenisestä kulttuurista. Fariseusten lainoppineet eli rabbit pitivät hallussaan lain avainta. He katsoivat tehtäväkseen juutalaisen lain säilyttämisen ja selittämisen isiensä perimmäissäänöillä. Rabbit määräsivät tarkkaan mikä oli oiken missäkin tilanteessa ja pitivät vanhan lain noudattamista tärkeänä. He odottivat suuresti Jumalan messiasta joka palauttaisi tuon kansan kunnian. He myös uskoivat tuonpuoleiseen elämään ja ylösnousemukseen. Mutta kuten juutalaisuus myös farisealaisuus oli hajanainen ja se jakautui vanhimpien johtamiin koulukuntaan. Muuan merkittävä farseus oli rabbi Hillel HaZaken, joka painotti enemmän kultaista käskyä lain selitykseksi, aloitti yhteistyön essealaisten kanssa sekä perusti liberaalin koulukunnan. Koulu kunta jatkoi vanhimpansa aloittamaa liberaalia linjaa, he antoivat kasteita ruumiin pyhittämiseksi sekä katusmuskasteita syntien tunnustajille.se oli aikanaan jotain uutta mikä sekään ei kaikki mielyttänyt. Moni fariseus kuitenkin katsoi essealaisia nenän yli ja pitivät näitä liian elitistisinä. Halveksuntaa esiintyitoisinaan mutta pääasiassa fariseukset eivät essealaisista paljoa puhuneet.

 

Noina aikoina syntyi ja eli muuan mies josta kuulemme myöhemmin.

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.