Tuuli puhalti hiekkaa autiomaassa auringon porottaessa erämään kivikkoisia rinteitä. Vain hahmo vaelsi tuossa alkusyksyn paahteisessa ilmanalassa yhä syvemmälle erämaata. Askel askeleelta ja matkasauvan kopautus maahan kerta toisensa perään toistivat vaelluksen tulevaa raskasta taakkaa. Joshua oli vain joitainpäiviä sitten ottanut pyhittänyt ruumiinsa vanhurskaudelle Johanan upottajan kasteessa. Pulahdus jokeen Betanniassa Salimin ja Aionin lähellä oli ollut virkistävä, se oli ollut jotain aivan muuta kuin kuin ne tulevat 40 päivää erämaassa. Joshua ymmärsi että hänen henkinen vaelluksensa oli vasta aluillaan, tuleva paasto oli siirtymäriitti askeettiseen elämään. Sen jälkeen hänestä tulisi uusi ihminen.. Kaikki eivät sitä kuitenkaan kestäneet matkaa, moni lankesi pian sen päätyttyä mutta Joshua halusi olla lujana ja kestää koettelemukset. Hän mietti hiljaa itsekseen Johanan sanoja:

"Näin sanoo Profeetta Jesaja:

Ääni huutaa; erämaassa raivatkaa Herralle tie,

tasoittakaa arolle polku meidän Herrallemme!

Täyttökööt notkot, alentukoot huiput,

mäet madaltukoot, louhikot tasoittukoot!

Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä!

Näin Herra on puhunut!"

Hiljaa jano hiipi Joshuan kuiville huulille, hänen teki mieli juoda tai ainakin päästä suojaan tukahduttavalta paahteelta. Hän olisi voinut yhtähyvin jäädä kotiin perheensä luo, jatkaa äitinsä ja veljiensä elättämistä tavallisena puuseppänä vaikkei se työ kummemmin lyönyt leiville. Kaikki ystävät ja läheiset parhaillaan poimivat syysviikunoita puusta, mutta Joshua oli halunnut tulla täydelliseksi rabbiksi. Vanhurskautuminen onnistui parhaiten liittymällä Johanan opetuslapsiin, niin oli ainakin farisealaisten piireissä huhuttu. Nyt sekait nähtäisiin.

Viimein Joshua saapui pienelle luonnonlähteelle ja levähtämään varjoon sen lähelle. Kirkas vesi virtasi hiljaa kallion kolosta kastellen jonkinmatkaa louhikkoa ja haihtui sitten vesihöyrynä ilmaa. Ensitöikseen Joshua huuhteli kasvonsa ja tunsi kuinka vesi virkisti pitkästä aikaa hänen oloaan. Joshualla oli jo jano ja nälkä, mutta ei ollut vielä ilta, hän sai syödä vasta iltahämärän jälkeen heinäsikkoja ja villijuureksia, siis jos suinkin niitä sattui löytämään. Joshua riisui viimein raskaan takkinsa ja pyyhkäisi sitten hien liottamia mustia hiuksiaan syrjään otsaltaan ennen kuin istuuntui lepäämään varjoiseen paikkaan. oli ehkä keskipäivä, mutta sitä oli vaikea sanoa. Kuumuus ja nälkä eivät kuitenkaan olleet ainoat vaaralliset asiat erämaassa, jollei sattunut törmäämään myrkyllisiin käärmeisiin ja skorppioneihin, niin huonolla tuurilla saattoi joutua syyrianleijonan tai vuoristosuden raatelemaksi. Petoja ei kuitenkaan nyt näkynyt lähimailla, joten Joshua lepuutti silmiään ajankuluksi. Lepohetki sai kuitenkin lopun Joshuan säpsähtäessä hereillä, hän oli ehkä levännyt vain puolisen tuntia. Jostain kaukaa oli kuulunut ääniä, joihin paastoaja oli reagoinut. Energian puutteesta vapiseva hikinen käsi tarttui lähimpään kiveen jonka Joshua tavoitti maasta, vain siltä varalta että voisi heittää sillä hyökkäävää villieläintä puolustukseksi. Ketään ei kuitenkaan näkunyt.

Lepäämisestä ei tullut enään mitään, tuntui kuin tuulen ulina ja hiekan pöllyämine  olisi vienyt väsymyksen ja saattanut erämaassa vaeltamisesta uupuneen paastoajan varuilleen. Joshua tonki laukkuaan jota kantoi aina mukana, siellä hän piti isältään saamaamsa Saarnaajan kirjaa. Vapisevat sormet vetivät varovasti laukusta ulos ikääntyneen ja paljon käytetyn pienen papyrus rullan. Rulla oli vanha ja kulunugt sillä papyrys oli kallista, käytetyn kirjan ostaminen tuli monesti halvemmkasi. Vapisevat sormet avasivat pientä kirjakäärön, ja alkoivat etsimään Joshuan lempikohtaa.

"Tuossa." Joshua mutisi.

Sitten hän alkoi lukea pieniä madoilta näyttäviä kirjaimia. Ei siinä ollut mitään ihmeellistäkään. Monet juutalaiset pojat laitettiin pieninä synagogaan oppimaan luku ja kirjoitustaitoa. Niistä oli myös hyötyä Joshuallle puusepäntyössä. Hitaasti vapiseva sormi alkoi liikkua ikäkulua papyrysta pitkin Joshuan lukiessa:

"Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa.

Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat.

Sillä "paljosta työstä saa levottomia unia, paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni".

Kun teet Jumalalle lupauksen, niin täytä se viivyttelemättä, sillä hän ei mielly tyhmiin. Täytä siis, minkä lupaat.

On parempi olla lupaamatta kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä.

Älä anna suusi saattaa itseäsi syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle: "Minä tein sen vahingossa." Miksi ärsyttäisit puheellasi Jumalan tuhoamaan kättesi aikaansaannokset?

Totisesti: paljot puheet ovat vain unta ja turhuutta. Totisesti: pelkää sinä Jumal..."

Sormi vapisi. Ehkä tikku olisi voinut toimia parempana osoittimena, mutta väsymys painoi matkalaista. Kallion jyrkänne tarjosi kuitenkin hyvin tuulensuojaa. Pian alkaisi hämärtää joten Joshua sulki käärön ja pani sen takaisin pussiin. Ilma oli viilennyt selvästi, erämaan kuumus vaihtuisi yöllä pian jopa pakkaselle. Voimillan joita Joshualla oli hän nousi ylös kerätäkseen ympäristlötä risuja tehdäkseen itselle lämpimän avotulen yöksi.

Seuraava päivä viimein alkoi sarastaa, aamiaiseksi Joshua jäysti villiä selleriä jonka oli löytänyt lähteen lähistöltä. Ei se ollut kovinkasn hyvänmakuista, kitkerää, mutta antoi kuitenkin voimia uuteen päivään. Joshua alkoi miettiä kauanko hän oli ollut paadtoamassa, hän laski merkintäjä vaellus sauvastasn. Lovia oli 37 päivää, ellei hän ole erehtynytlaskuissa. Joshua ei kuitenkaan ollut täysin varma. sitten hän ponnisti ja nuosi vapisten ylös. Vaellusoli jättänyt mieheen jo ulkoisetkin vaikutuksen, posket olivat lommolla, Joshuan silmänympärykset tummuneet ja ennen niin huoliteltu mustankiiltävä parta päästetty villiintymään. Vaelluksella ei ollut aika huolehti ulkonäöstä,sillä henkinen kasvu oli matkan keskeinen tarkoitus. Se kehitti itse kuria ja kestävyyttä. Jonkun mielestä se oli suorastaan itsekidutusta. Joshua kuitenkin nautti paastostaan jokka otti henkisesti kovelle. Mikään ei Joshuan elämässä ole ollut niin raskasta, ei edes raskaan isän menettäminen jotakoko Natsrat oli yhteisvoimin toisiaan tukien surru ja valittanut. Hautajaisia vietettiin päiviä mutta se ei ollut kuitenkaan niin raskasta kuin 40 päivän paasto. Nyt päivät vain toistivattoisiaan, kokoajan piinasi nälkä ja paahde sekä oli jagkuva huoli villipedoista. Päivän kulkiessa Joshuan tuli taad nälkä, hän istuutui taas tutun lähteen äärelle ja taas äänen kuuluessa tarrautui vapisevin käsin kiveen. Joshuan mieli oli jo nälän sekainen ja jos se sai vielä jatkua hän alkaisi hourailemaan Johua katsoi käteensä väsynein sormin ottamasnsa kiveä tummunein silmin. Tuulen ulvnta rikkoi hiljaisuutta ja hiekan pölinästä ilmestyi Joshuan luo hahmo. Vai ilmestyikö? Joshua saattoi kuvitella aiken. Tai ei sittenkään, hahmo lähestyi Joshaa häilyvänä. Jos se ttenkin olisi vain kuvitelmaa. Vimein hahmo oli Joshuan vierellä ja se oli Joshua itse. Oliko se hän eilen, tämnään vai huomenna? Oliko sesamantekevää? Turhuutta? Päivät vain seurasivat toisiasn. Ei, ei se sittenkää voinut olla kuvitelmaa. Uupunena ja nälänsekaisena hän ojensi kätesä. Ei ketään. Joshua tkosketti hahmoa mutta ei tuntenut siinä ketään. Viimein hahmo avasi suunsa ja puhui:

"Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi."

Joshua katsoi itse pahuutta silmiin, kiusausta, Saatanaa, häntä itseään, omaa mieltään. Nyt se koetteli häntä, vai koetteliko. Johua mietti hiljaa mitä sanoisi. Sitten hän vastasi:

"On kirjoitettu: ' Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka läjtee Jumalan suusta.'"

Vain muutama päivä myöhemmin Joshua näki ilmestyksen uudelleen, hahmo palasi korettelemaan hänrtä uudelleen. Joka päivä hän tunsi itsensä yhä sekavammaksi. Nyt hahmo osoitti kädellään pilvien kirjamaa äärtä joka yletti taivaan rantaa, koko sen mahtavuutta ja kauneutta sanoen:

"Kaiken tämän minä annan sinulle, sillä se on annettu minun haltuuni ja voin antaa sen kenelle tahdon. Jos polvistut eteeni ja kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

Tuuli puhalsi korkealla vuoren kivisellä rinteellä. Vaikka sielltä näki kauaksi ei sieltä sunkaan nähnyt koko maailmaa. Toistae itseään Joshua mietti hetkun ja vastasi:

"On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella."

Kolmannella kerralle he jälleen nousivat korkealle vuorelle. Joshuan olo oli yhä vain sekvampi, nälkä kurni huutaen hänen vatsaansa ja paahtavassa kuumuudessa kuivuuttaan huulet hamusivat vettä. Nyt tuo hahmo vei Joshua niin pitkälle kuin voi, Joshua oli temppelin harjalla ja hahmo sanoi hänelle alas osoittaen:

"Jos kerran olet Jumalan poika, heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua."

Joshua tuijotti itseään syvälle silmiin omanan mieleensä ja katsoi suoraan itse pahuutta. Joshuan mieli koetteli häntä itseään. Enään Joshua ei miettinyt, vapisevin huulin hän vastasi:

"On myös sanottu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi!'"

Niin paholaonen jätti hänet ja lakkasi koettelemasta. Hengen nostamalla voimalla Joshua oli tullut 40 päiväksi erämaahan polttavan auringon alle villipetojen keskelle paastoamaan, viimein hän uuvahti nälästä javäsymyksestä kaatuen maahan. Paikalle sattui samarialaisia miehiäjotka nostivat tajuttoman Joshuan aasinsa selkään ja kantoivat läheiseen asuinpaikkaansa, pieneen linnoitukseen autiomaan keskellä, missä pitivät hänestä huolta. He puhdistivattämän haavat, ja antoivat Joshualle juotavaa. Viimein kun Joshua oli toipunut hän kiitti häntä auttaneita "enkeleitä" ja palasi jordanille liittyäkseen nyt Johanan opetuslasten joukkoon. Seuraavana päivänä Johanan näki Joshuan ja huusi:

"Katsokaa, Herran karitsa!"