Jonkin aikaan opetettuaan Galilean synagoogissa, Joshua palasi pieneen kotikyläänsä Nasratiin. Siellä tapansa hän mukaan meni kylän synagogaan. Kylän lainoppineen rabbin kutsusta, hän nousi ylös ja käveli lukijan pöydän luo. Tuolloin vietettiin suurta riemunvuoden juhlaa ja oli sapatti. Juutalaiset viettivät juhlaa joka viideskymmenesvuosi. Se alkoi suurena sovituspäivänä, jolloin puhallettiin koko maassa oinaansarviin juhlan alkamiseksi. Riemuvuonna vapautettiin orjaksi itsensä myyneet israelilaiset, ja myydyt perintömaat palautettiin omistajilleen. Riemuvuosi merkitsi myös täydellistä lepoa maalle, karjalle ja ihmisille. Joshualle ojennettin suljetusta arkusta profeetta Jesajan kirja, se oli pölyinen ja iäkäs, mutta Joshua avasi sen varovasti. Sitten hänelle annettiin osoitin ja mies etsi kohdan joka oli määrä lukea. Siinä samaisessa Natsratin synagoogassa, hänet oli lapsena opetettu koulussa lukemaan, toistamalla samoja kohtia uudelleen ja uudelleen. Joshua oli vilkas ja hyvin utelias lapsena, hän sisälti hyvin nopeasti mitä pyhissä kirjoituksissa kerrottin ja lopulta oppi ne ulkoa. Niinpä Joshua alkoi lukemaan:

"Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.

Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,

parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,

julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista,

julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan.

Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia,

antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä,

hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.

Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi,

jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa."

Sitten hän kääri kirjakäärön takaisin kokoon, ojenti sen avustajalle ja istui alas. Kaikki synagoogassa kuulolla olleet katsoivat tarkkaavasti miestä. Mitä tämä sanoisi seuraavaksi? Mitä hän nyt tekee? Oliko tuo todella meidän kylästä? Mutta Joshua alkoi puhumaan heille:

"Tänäpäivänä, tämä kirjoitus, jonka te olette kuulleet, täytttyy."

Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kuitenkin väki synagoogassa sanoi:

"Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikös tuo ole se puuseppä, rakennusmies Joosefin poika? Eikö tämä ole se rakennusmies, Mariamin poika, Jakobin, Josefin, Juudaan ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme?"

Joshua kurtisti kulmiaan niin että raamatunlausekotelo oli pudota hänen otsaltaa. Hän sipaisi siistittyä mustaa partaansa ja sanoi:

"Totisesti, missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Profeetta Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Profeetta Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista Profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan syyrialaisen Naaman."

Tämän kuullessaan kaikki synagoogassa olijat, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Joshuan kylän ulkopuolelle ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas. Kylä oli nimittäin rakennettu vuorelle. Mutta Joshua antoi väkijoukolle vain kylmän katseen ja puski raivoavan väkijoukon halki. Hän jatkoi matkaansa ja meni sitten Kapernaumin.